RIMEYARDILLA ON UUSI OSOITE! Päivitäthän linkkisi.


Olet erittäin tervetullut vieras täällä Sveitsissä haflinginhevosia kasvattavalla tallillamme metsien keskellä. Meille sopii aina tulla käymään, vaikkakin kiire on aina alati kasvavan hevoslaumamme myötä.
Meille ominaista on korkea laatu hevostemme sekä kasvatustoimintamme suhteen. Ensimmäinen kasvattini syntyi 12.1.2007, mistä lähtien meidät on tunnettu laadukkaasta kasvatustyöstämme.

Tallin taival yhtenä tunnetuimmista virtuaalisten haflingereiden kasvattajista alkoi vuonna 2008, aluksi pienen hevosmäärän voimin. Sittemmin homma on lähtenyt ns. lapasesta, jonka vuoksi tallia ja tarhoja on täytynyt laajentaa hiljalleen. Enpä silti valita, omistanhan mittavan määrän menestyneitä ja toinen toistaan upeampia hevosia! Mukavaluonteisia ja älykkäitäkin ovat vielä, juuri enempää en voisi toivoa.

Talli on syntyjään suomalainen, joskin kaipuu muualle oli kova - niinpä muutto oli edessä. Hyvin täällä vieraassa maassa olemme pärjänneet, konitkin ovat suunnilleen alkuperäisellä kotiseudullaan. Maastot ovat oikein hienoja ja ihmiset mukavia.

Toivottavasti viihdyt sivuillamme ja poikkeat pian uudestaan!
terveisin tallin omistaja, juicy (e-mail) - viimeisin päivitys 19.3.2011

ANNA RIMEYARDILLE POSITIIVINEN ÄÄNI VRL:N TALLILISTALLA!



Tämä on virtuaalitalli!   ·   This is a sim-game stable!